Kotimaanavulta lähes 44 000 euroa vähävaraisten jouluruokailuihin – tarve lisälahjoituksille on suuri

Seurakunnat saavat 43 845 euroa tukea vähävaraisten joulunajan ruoka-avun järjestämiseen Kotimaanavulta. Vastaanotettujen hakemusten yhteissumma oli 150 000 euroa, ja vain kolmasosaan hakemuksista pystyttiin vastaamaan.

 

Kotimaanapu lahjoitti lähes 44 000 euroa vähävaraisten jouluruokailuihin. Tarve lisälahjoituksille on suuri. Tänä vuonna avustukset osoitettiin seurakuntiin, joissa ei ole tarjolla kattavaa ruoka-apupalvelua tai hävikkiruokajakelua. Kuva: Pentti Vänskä / Helsingin sanomat

 


Kotimaanavun tuki ohjataan seurakuntien diakoniatyön kautta vähävaraisten jouluruokailujen toteuttamiseen sekä jouluruokakassien ja ruokalahjakorttien jakamiseen köyhille kotitalouksille.

Jouluruoka-avustuksiin suunnatut varat on kerätty yksityisiltä lahjoittajilta ja yrityksiltä Kotimaanapu.fi -hyväntekeväisyyspalvelun Hätäapukeräyksen kautta. Tänä vuonna avustukset osoitettiin seurakuntiin, joissa ei ole tarjolla kattavaa ruoka-apupalvelua tai hävikkiruokajakelua.

”Huomioimme valinnassamme erityisesti seurakunnat, joita korona on koetellut kovalla kädellä. Tietyillä alueilla on vallitsevan tilanteen vuoksi runsaasti lomautuksia ja irtisanomisia. Lapin seurakuntien alueen asukkaita koskettaa esimerkiksi matkailualan työttömyys”, Kirkkopalvelujen keräysjohtaja Tapio Pajunen kertoo.

Avuntarve ennakoitua suurempi

Korona-ajan seurannaisvaikutukset näkyivät avustushakemusten määrissä. Hakemuksia tuli moninkertainen määrä viimevuotiseen verrattuna. Nyt jaettavana ollut tuki kattaa vain vajaan kolmasosan hakemusten 150 000 euron yhteissummasta. Kotimaanapu.fi -palvelun jouluruokakeräykseen saaduista lahjoituksista järjestetään täydennysjako seurakunnille marras-joulukuun vaihteessa.

”Toivomme, että saamme lahjoittajat liikkeelle, jotta kykenemme vastaamaan myös niiden seurakuntien tarpeisiin, jotka jäivät ensimmäisessä jaossa ilman avustusta”, jatkaa Pajunen. Avustuksia myönnettiin 47 eri seurakunnalle.

Seurakunnat voivat Kotimaanapu.fi -palvelun kautta avata omia paikalliskeräyksiä jouluruokailujen ja ruokakassien jakelun mahdollistamiseksi. Tampereen seurakuntien ja tamperelaisen Moro-lehden lokakuussa järjestämän ruokakassikeräyksen 100 000 euron tavoite täyttyi vajaassa neljässä viikossa. Keräyksen tuotoilla Tampereella toimitetaan 5000 ruokakassia niitä tarvitseville.

”Kotimaanavun keräysalustan kautta lahjoittaminen on helppoa. Tekninen ja juridinen puoli on valmiiksi hoidettu, ja me saimme rauhassa keskittyä keräyksen edistämiseen”, analysoi keräyksen onnistumista Tampereen seurakuntien kehittämistyön asiantuntija Eva Wäljas.

”Tampereen seurakunnat ovat saaneet laajalla verkostoitumisellaan aikaan todellisen yhteisen auttamisen hengen”, Kotimaanavun tuottaja Ilkka Kalmanlehto iloitsee.

Kotimaanapu rohkaisee uusien käyttäjien liittymistä palveluun tarjoamalla joulukeräyksen käynnistämisen ilman avausmaksua. Ehdotus koskee niitä seurakuntia, joilla ei vielä ole käytössä Kotimaanavun verkkopalvelua.

 

Lisätietoja:

Tapio Pajunen
, keräysjohtaja, p. 0400 870 041, tapio.pajunen@kirkkopalvelut.fi
Ilkka Kalmanlehto, tuottaja, p. 050 330 9308, ilkka.kalmanlehto@kirkkopalvelut.fi
Eva Wäljas, kehittämistyön asiantuntija, p. 050 520 9016, eva.waljas@evl.fi