Kesän tiekirkkokausi avataan – Tervetuloa hiljentymään ja ihmettelemään suomalaista kulttuuriperintöä

Yli 260 kirkkoa avaa jälleen ovensa kesän matkailijoille, kun tiekirkkokausi käynnistyy kesäkuun alussa. Kirkot ympäri Suomen tarjoavat ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. Tiekirkot ovat rauhallisia ja toisenlaisia taukopaikkoja, joissa voi pysähtyä matkaa tehdessä.

Tiekirkkoina toimivat sekä luterilaiset että ortodoksiset kirkot, ja niiden ovet ovat avoinna matkailijoille kesäkuun alusta elokuun puoliväliin asti. Monissa kirkoissa on kesäopas kertomassa kohteen historiasta ja merkityksestä. Kirkot kutsuvat paitsi ihailemaan arkkitehtuuria ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita nähtävyyksiä, myös hiljentymään.

– Suomalaiset kirkot ovat aika usein kätkettyjä helmiä. Siellä on huikeita tarinoita, kulttuuriperimää, taidetta ja monenlaista nähtävää, sanoo viestintäpäällikkö Liisa Toivonen.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen suunnittelee lomailevansa kotimaassa, ja jopa yli puolet suomalaisista aikoo lomailla pääasiassa vain Suomessa. Tiekirkot tarjoavatkin erinomaisen mahdollisuuden levähtää matkalla ja pitää taukoa rauhasta, kauneudesta ja pyhästä nauttien.

Omalle reitille osuvat kirkot löytyvät helposti tiekirkot.fi -sivulta. Sivuston karttaan voi syöttää matkan lähtö- ja päätepisteen ja tarkastella matkan varrelle osuvia kirkkoja. Samalta sivulta voi tarkistaa myös tiekirkkojen tarkat aukioloajat.

Mitä Tiekirkot ovat?

Tiekirkot ovat pääteiden varsilla olevia kirkkoja, jotka pitävät ovensa auki kesällä ja näin tarjoavat levähdyspaikan matkailijoille aina kesäkuun alusta elokuun puoliväliin asti.

Tiekirkkoja on avoinna eri puolilla Suomea, tarjoten matkailijoille mahdollisuuden tutustua maan monipuoliseen kirkkoperinteeseen. Pohjoisin tiekirkko löytyy Inarista ja eteläisin Hangosta. Itäisin tiekirkko on Hattuvaaran tsasouna Ilomantsissa, kun taas läntisin sijaitsee Vaasassa, missä sekä Vaasan kirkko että Pyhän Nikolaoksen kirkko toivottavat vierailijat tervetulleiksi.

Ensimmäiset tiekirkot avautuivat Suomeen 1990-luvun alussa, jolloin avoinna oli muutama kirkko Pohjois-Suomessa. Saksasta lähtenyt idea avointen ovien kirkoista on vuosien mittaan laajentunut koko Suomeen.

Kesän tiekirkkokausi avataan – Tiekirkot

Tiekirkot